Vuoden 2020 psykologianopettaja

Psykologianopettajat PSOP ry on valinnut vuoden 2020 psykologianopettajaksi Raision lukion lehtori Minna Nummenmaan. Minna Nummenmaa toimii psykologian ja opinto-ohjauksen opettajana.

Nummenmaa on aikaansaava ja monipuolinen psykologian ja opetuksen osaaja, jonka aktiivisuus psykologian opettajien kentällä niin paikallisesti kuin koko Suomessa on auttanut monia opettajia kehittämään opetustaan. Hänen työpanos lukion 2021 alkavan opetussuunnitelman psykologian tekstien tuottamisessa osana Opetushallituksen työryhmää oli arvokas. Hän halusi tehdä uutta lukion opetussuunnitelmaa avoimuuden hengessä, mikä näkyi sekä opettajayhdistyksen Turun koulutuspäivien työpajoissa että epävirallisten kommenttien pyytämisessä prosessin aikana monilta eri opettajilta ja muilta tahoilta.

Minna Nummenmaa on toiminut myös aiemmin ansiokkaasti psykologian opettajien yhdistyksen hallituksessa jäsensihteerinä. Hänen aikanaan yhdistyksen jäsenistön palvelut kehittyivät tehokkaiksi ja selkeiksi. Hän kommunikoi näkemyksensä avoimesti ja napakasti. Hallituskausien jälkeenkin Minna Nummenmaa on antanut aikaansa ja osaamistaan esimerkiksi pisteytysohjeiden julkaisemisessa ja neuvonut pyyteettömästi.

Minna Nummenmaa on mukana tekemässä suosittua Studeon (aiemmin Tabletkoulun) psykologian oppimateriaalisarjaa ja ollut aktiivinen auttaja sen käyttäjille esimerkiksi Facebookin ryhmässä.

Lisäksi Minna Nummenmaa on ohjannut useita psykologian opetusharjoittelijoita ja näin jakanut omaa asiantuntijuuttaan tuleville opettajille.

Hänellä on ollut myös opiskelijana valiovastaaja muutama vuosi sitten. Valiovastaajalla tarkoitetaan ylioppilaskokelasta, joka on sijoittunut psykologian ainereaalissa koko Suomen parhaiden joukkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s